Terapeuttimme

Tarjoamme toiminta- ja fysioterapiaa
Yhteystiedot

Sami Tapaninaho

Toimintaterapeutti

Sami on FysToin perustaja ja omistaja. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2013 alkaen. Ennen yrityksen perustamista hän on työskennellyt työntekijänä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluksessa. Samin monipuolinen työkokemus ja vahva osaaminen painottuu erityisesti psykiatriseen ja neuropsykiatriseen
toimintaterapiaan. Toimintaterapeutiksi hän on valmistunut vuonna 2005 Oulun ammattikorkeakoulusta.

Työskentelyn ohessa Sami on käynyt lukuisia ammatillista osaamista vahvistavia koulutuksia, muun muassa neuropsykiatrisen valmentajan opinnot, seikkailukasvatuksen erikoistumisopinnot ja ART -koulutuksen.
Kognitiivisen lyhytterapian opinnot hän saa päätökseen vuoden 2022 aikana. Sami työskentelee Oulun ja Raahen alueilla.

Riikka Tapaninaho

Fysioterapeutti

Työskentelen monen ikäisten tuki- ja liikuntaelin asiakkaiden kanssa.
Fysioterapia voi olla ennaltaehkäisevää tai kuntouttavaa. Urheilufysioterapian
lisäkoulutukset palvelevat kaiken tasoisia liikkujia. Oma lajitaustani on
yleisurheilun puolelta. Työni puolesta olen saanut tutustua moniin eri lajien
harrastajiin jalkapallosta muodostelmaluisteluun. Fysioterapia toteutetaan
vastaanotto- tai kotikäynteinä.

Koulutukset:

SUFT Urheilijan niska – olkapää – hartia -koulutus 2020

SUFT Urheilijan polvi-nilkka-jalkaterä 2019

Low Pressure Fitness Level1- koulutus 2018

Kinesioteippauksen peruskurssi, FysioStore 2018

Bodytech Manual myofascial techniques level I + II: alavartalo 2017

Lantionpohjan fysioterapia, peruskurssi 2015

Vatsalihasten erkauma ja huomioiminen liikunnassa 2015

Kävelyn analysointi ja alaraajaterapia 2015

Fysioterapeutti 2016

Koulutettu hieroja 2012

Satu Nurro

Fysioterapeutti

Asiakaskuntani muodostuu pääosin eri-ikäisistä TULES-asiakkaista. Olen
ollut myös mukana urheiluseurayhteistöissä tavoitteena ennaltaehkäistä
nuorten urheilijoiden vammoja/vaivoja. Teen myös kotikäyntejä ja
allasterapiaa. Minulla on kilpauintitausta sekä uimaopettajan koulutus, joten
allasympäristössä toimiminen on minulle tuttua ja mielekästä.

Koulutukset:

Lasten ja nuorten urheilufysioterapia 2022

Urheilijan niska – olkapää – hartia -koulutus 2020

Urheilijan polvi – nilkka – jalkaterä, 2019

Urheilijan lanneselkä – lantio – lonkka, 2018

Akupunktiokoulutus 2018

McKenzie terapeutti, 2017

Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon peruskurssit, 2017

Manual myofascial techniques, 2016

Fysioterapeutti AMK, 2015

Kinesioteippaus, 2015

Uimaopettajakurssi, 2009

Petri Ylitolva

Fysioterapeutti

Olen valmistunut lääkintävoimistelijaksi 1985, nimike muuttui 1993 fysioterapeutiksi. Työurani olen tehnyt fysikaalisissa hoitolaitoksissa eri paikkakunnilla. Olen erikoistunut tuki- ja liikuntaelin fysioterapiaan. Olen käynyt useita alan lisäkoulutuksia; selkä- ja kaularankaongelmien sekä nivelongelmien kuntoutus on vahvuuteni. Olen toiminut fysioterapeuttina mm. OLS salibandyn miesten edustusjoukkueessa sekä nuorten jalkapallo- ja salibandyjoukkueissa. Teen vastaanoton lisäksi kotikäyntejä.

Koulutukset:

Lääkintävoimistelija 1985
 Ortopedinen manuaalinen terapia 1986
 Kipupotilaan fysiatriset hoitomahdollisuudet 1988
Lihasten yhteistoiminnan tutkiminen ja harjoittaminen 1990
Vyöhyketerapia 1 1994
Selkärangan manuaalinen tutkiminen ja hoito 2001
Neuraalikudoksen mobilisointi 2003, 2004
SI-nivelen kliininen tutkiminen ja fysioterapia 2008
Hyvälaatuinen asentohuimaus koulutus 2009
Kinesioteippaus 2011
Lääketietellinen akupunktio 2012
McKenzie koulutus 2016
GAS koulutus 2018
Faskiamanipulaatio Stecco 1 2019

FysToi Oy

Sami Tapaninaho
044 7485596
sami.tapaninaho@fystoi.fi
Y-tunnus 2890394-9

Käyntiosoite

Fysioterapia
Kauppatie 10
90440 Kempele

Toimintaterapia
Puutarhakatu 13
90130 Oulu

Toimintaterapia, kognitiivinen lyhytterapia ⎹ FysToi Oy ⎹ logo

Postitusosoite

Linnalammentie 1
90450 Kempele